HISTORIA
Yksi Suomen vanhimpia toiminnassa olevia musiikkileirejä
Termusa on yksi Suomen vanhimpia toiminnassa olevia musiikkileirejä. Vuonna 1975 alkanut Termusan klassisen musikin leiri kerkesi saavuttaa yli kahden vuosikymmenen aikana lähes legedaarisen maineen. Leirillä oppilaat saivat eväitä musiikin harrastamiseen ja leireiltä on ponnahdettu myös aina ammattilaiseksi asti.
2000-luvun vaihteessa leiri muutti suuntaansa, jolloin opetuksessa alettiin keskittyä bändisoittoon. Bändileirinä Termusa profiloitui leiriksi, jossa kaikki oppilaat taitotasosta riippumatta saivat mahdollisuuden oppia uutta.
Vuoden 2019 leirin on suunniteltu palaavan juurilleen, säilyttäen kuitenkin 2000-luvun menestyksekkään bändileiritoiminnan osana kokonaisuutta.